Seksuaalisuuden ja seksuaalisten toimintojen muuttuminen iän myötä on luonnollista, eikä siinä ole mitään hävettävää. Silti seksiin liittyvät ongelmat, etenkin erektiohäiriöt, voivat olla miehelle yllättävänkin nöyryyttävä asia. Seksuaalisesta haluttomuudesta puhuminen puolison kanssa on suhteen kannalta tärkeää, vaikka se tuntuisi vaikealta. On tärkeää muistaa, ettei haluttomuus tarkoita rakkauden tai tunteiden puutetta.

Puoliso, näit otat asian puheeksi miehesi kanssa

Miehen seksuaalinen haluttomuus on usein vaikea asia puolisolle, ja se voi aiheuttaa paljon ristiriitoja parisuhteessa. Mies itse saattaa lykätä ongelmaa jopa vuosien ajan. Lopulta hän saattaakin hakeutua lääkärin pakeille juuri puolisonsa passittamana.

Osoita kumppanillesi, että välität hänestä ja haluat teidän molempien parasta. Oikeiden sanojen löytäminen voi olla haastavaa, sillä seksuaalinen haluttomuus ja erektio-ongelmat voivat olla miehelle vaikeita asioita.

Asiaa kannattaa lähestyä pehmeästi, ja tulisi muistaa, ettei toista voi syyllistää seksuaalisen halun katoamisesta. Monen muun syyn lisäksi taustalla voi olla testosteronivaje. Se on osa ikääntymistä, ja voi jossain tapauksissa johtua myös sairauksista, vammoista tai geneettisistä tekijöistä.

Uskalla kohdata miehen suuttumus tai aiheen välttely, kun otat asian ensimmäistä kertaa puheeksi. Ole rauhallinen ja keskustele avoimesti. Voit ehdottaa, että menisitte lääkärin vastaanotolle yhdessä. Tärkeintä on, että mies tietää sinun olevan hänen tukenaan.

Mies, uskalla kertoa puolisollesi haluttomuudesta

Ole rohkea ja puhu puolisollesi. Kun mieskunto ei ole enää entisen veroinen, alkaa herkästi kiukuttaa, harmittaa ja masentaa. Puhumattomuus lisää väärinymmärryksiä ja turhia riitoja. Kerro kumppanillesi rehellisesti, miltä sinusta tuntuu. Voit myös ehdottaa yhteistä käyntiä lääkärillä, jos koet helpommaksi mennä vastaanotolle yhdessä.

Elämäntaparemontti on hyvä ensiaskel moneen vaivaan. Painoa kannattaa pudottaa, liikuntaa lisätä kalenteriin ja ruokavaliota rukata kevyempään suuntaan. Keskustelkaa yhdessä puolison kanssa ja ottakaa rohkeasti yhteyttä myös lääkäriin.

PP-M_NEB-FI-0001-1/06-2019